Hei taas!

Täällä on ollut tällä viikolla muutama oikein keväinen päivä - alkuviikosta koko kampuksen suosituin puheenaihe oli, että torstaille oli ennustettu +10 astetta. Lopulta asteita taisi olla vain 6, mutta yhtä kaikki sää oli ihana. Tänäänkin ulkona on tosi aurinkoista. 

Meillä oli tällä viikolla taas koe Health Psychologyssa - olisi voinut mennä paremminkin, mutta kyllä siitä nyt ainakin 75% pitäisi irrota. Yleensähän täällä on kursseissa vain kaksi koetta - Midterm ja Final - mutta kurssin opettaja oli halunnut jakaa kokeet pienempiin osioihin, jotta jos sattuu epäonnistumaan yhdessä on vielä mahdollisuus parantaa. En ole ainoa jonka mielestä luennot ovat tylsiä koska varmaan neljännes opiskelijoista liukeni vaivihkaa paikalta kokeen jälkeen. :) Kirjallisuuskurssilla puolestaan piti palauttaa essee keskiviikkoon mennessä. Kirjoitin 5 sivua analyysia John Donnen Holy Sonnet 10:stä ja olin itse aika tyytyväinen - saa nähdä mitä opettaja sanoo.

Täällä on vähän erilainen arvostelusysteemi kuin Suomessa. Kurssi on yleensä jaettu eri osasuorituksiin jotka ovat kaikki tietyn prosenttimäärän kokonaisrvosanasta. Opettajat arvostelevat kaikki työt sen mukaan kuinka monta prosenttia saat oikein. Kurssin läpi saamiseksi pitää yleensä saada 50% tai 60%, 75% on jo hyvä arvosana ja 90% tositosi mahtava. Saatiin tänään myös kirjallisuuden Midterm-koe takaisin ja olin saanut 88% prosenttia oikein, mihin olen melkolailla tyytyväinen. :)

Aika tuntuu kuluvan liian nopeasti - enää kolmasosa vaihdosta jäljellä! Läksyjen määrä tuntuu vaan kasvavan koko ajan. Alkulukukausi menikin niin hyvin kun olin vielä innoissani kaikista uusista kursseista ja opettajista, mutta nyt läksyjen teko hyvissä ajoin vaatii jo tsemppausta. :) Eniten vaikeuksia tuottaa luovuus-projekti (piirrän sarjakuvaa - kenen idea oli valita jotain mitä en ole tehnyt ikinä ennen?!) koska se pitää saada valmiiksi vasta kurssin loppuun mennessä sitä on helppo lykätä. Mutta luomisen tuska kai kuuluu asiaan...

Perjantai iltaa vietettiin tällä kertaa shoppaillen. Tässä lähellä on kirppis nimeltä Value Village, missä tuntui olevan aika paljon hyvää tavaraa - ostin kirjan ja takin - ja toisin kuin jotkut kirpparit Suomessa tämä oikeasti on halvempi kuin "tavalliset" kaupat. Sen jälkeen käytiin vielä kahvilla - Timothy's:sta on kehittynyt meille vakioparkki keskustassa. :)