Hei!

Viime viikon flunssasta on nyt selvitty. Midterm breakiin (=loma) on nyt puolitoista viikkoa aikaa ja ensi viikolla ihmisillä on paljon kokeita - minulla mahtavat yksi kappaletta. Siitä huolimatta koulutyöitä tuntuu kasaantuvan (lue: olen voi enää vältellä läksyjen tekemistä). Koe on englannin kurssista ja meidän täytyy ainakin tunnistaa tekstejä eri aikakausilta. Luulisin että muutama kysymys käsittelee myös runoja joita olemme lukeneet. Sen lisäksi meidän pitää palauttaa loman jälkeen essee jostain oppikirjan sonetista. Viime viikolla jokainen kävi lausumassa valitsemansa runon opettajalle. Itse valitsin Donnen Pyhän Sonetin  # 10 (tai miten se nyt sitten käännetäänkään) ja muistin kuin muistinkin koko värssyn vaikka yhdessä kohta piti pysähtyä miettimään. :) Sen lisäksi ensi viikolla täytyy palauttaa myös ensimmäinen raportti creativity-projektin edistymisestä. Ja tehdä kaikki normaalit läksyt.

Ennen tänne tuloa minulle mainostettiin, että opettajat tuntevat kaikki oppilaat nimeltä, mikä kyllä pitää aika pitkälti paikkansa. Verrattuna Suomeen opettajat eivät muutenkaan pidä yhtä paljon etäisyyttä - kuinka moni suomalainen opettaja pyytäisi jokaisen oppilaan erikseen toimistoonsa lausumaan runon? Luovuus-kurssin opettaja taas mainosti psykologian laitoksen elokuva iltaa (Dangerous Method) jonka jälkeen "voidaan mennä vaikka jonnekkin kahville tai jotain sit juttelemaan lisää siitä elokuvasta tai mistä vaan." Harmi vaan minulla on luento samaan aikaan. :/

Eilisestä muodostui yllättäen aika hauska päivä. Olin lähdössä kuoron harjoituksiin, kun yksi kiinalainen kaveri joka laulaa myös kysyi että olenko tulossa illan esitykseen. Enhän minä mistää esityksestä tiennyt! (Jostain syystä sähköposti ei ollut tullut kaikille kuorolaisille) Harjoitusten jälkeen söimme yhdessä pitsaa ja harjoittelimme vielä vähän lisää ja seitsemältä kävelimme päärakennukseen. Tapahtuma oli nimeltään Global Jam - kuka tahansa sai esiintyä, laulaa soittaa tai tanssia ja muut sitten jammailivat mukana. Tai ei sitä nyt kenenkään tarvinnut niin esiintyäkkään, välillä vaan jammailtiin. Kuorolaiset olivat tietysti ihan innoissan kokeilemassa kaikkia eri soittimia. Tarjolla oli myös ruokaa ja argentiinalainen kokki houkutteli minut maistamaan raakaa simpukkaa. Ihan syötävää se oli, tosin vaatii ehkä hieman totuttelua... :)

 

Eeva